Maajoukkueringin valinta 2010
Maajoukkueringin valinta 2010
Vuoden 2010 maajoukkuerinkiin hakeminen on päättynyt. Rinkiin valittiin seuraavat henkilöt:
M: Antero Joki, Eemeli Nurminen, Jonérik Ekström, Jyri Vehmaskoski, Kaj Toivola, Mikko Niemeläinen, Mikko Pöntinen
N: Annika Östman, Elisabet Juvonen, Eva Ernkrans, Ingela Karlsson, Johanna Nordblad, Saana Partinen, Veera López-Lehto
2010 maajoukkue-edustajat valitaan ns. maajoukkueringin piiristä. Maajoukkuerinkiin voivat hakea kaikki maajoukkuetoiminnasta kiinnostuneet. Hakemuksen viimeinen jättöpäivä on 24.1.2010.
Hallileiri on 13.-14.2.2010 Kouvolassa.
Maajoukkuerinkiin kuuluva henkilö sitoutuu harjoittelemaan tavoitteellisesti ja osallistumaan leirityksiin, sekä osallistumaan aktiivisesti muuhun toimintaan, joihin voi liittyä esim. rahoituksen hankkimista toimintaa ja kilpailumatkoja varten.
Vuonna 2010 järjestetään Japanissa MM-joukkuekilpailut, joissa lajeina ovat CWT, DYN ja STA. Vuonna 2011 järjestetään kahdet MM-kisat, erikseen allaslajeissa ja syvyyslajeissa. Rinkiin kehotetaan hakemaan niin joukkuekisoihin kuin yksilökisoihinkin tähtääviä sukeltajia.
MM-kisoihin lähtijät valitaan myöhemmin ilmoitettavien tulosrajojen perusteella maajoukkueringin piiristä. Maajoukkuerinkiin kuuluminen ei kuitenkaan velvoita lähtemään MM-kisoihin, vaikka tulosrajat täyttyisivätkin.
Tullessaan hyväksytyksi kisoihin lähtevään varsinaiseen maajoukkueeseen, sitoutuu henkilö myös lähtemään kilpailuihin tai vastaamaan omavastuuosuudestaan matkakuluista, jos peruminen tapahtuu muista kuin terveydellisistä syistä.
Ensimmäinen maajoukkueleiri (hallileiri) on Kouvolassa 13.-14.2.2010, varaa jo kalenteriin, jos kuulut tai haet maajoukkuerinkiin!
Hakemusten tulee olla perillä 24.1.2010 mennessä.
Lisätietoja ja kysymyksiä: Mikko Pöntinen (mikko.pontinen (at) gmail.com)
Hakemuksessa tulee ilmetä:
- Yhteystiedot
- Harrastanut vapaasukellusta __vuotta
- Aiemmat kilpailut:
- Suoritukset:
- PB (personal best) tulokset eri lajeista, erikseen kisoista (pvm) ja harjoituksista sekä normaali suoritustaso
- Kuvaile tämänhetkistä harjoitteluasi
-harjoittelumäärät ja –tavat (harjoituspäiväkirja tyypillisestä viikosta)
- Omat tavoitteet vuosille 2010 ja 2011
- Miten aiot nämä tavoitteet saavuttaa?
- Kerro motivaatiostasi koskien vapaasukellusta. Miksi harrastat sitä? Mikä siinä on sinulle tärkeintä?
- Oletko valmis sitoutumaan harjoitteluun ja osallistumaan leireille (realistinen arvio, huomioi myös estävät ja haittaavat tekijät)
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|




Vapaasukellus-DVD